Tekemistä ja toteutusta elämän näköisesti

Eletään omien oppien mukaisesti. Leivotaan leipää ja kokeillaan uutta. Asutaan itse rakennetussa kodissa. Kodissa, joka on tehty elämiseen, harrastuksille ja lemmikeille.

Yrityksemme

  • Savuisia aromeja

    "Leipää ja sirkushuveja"

    Niitä syntyy riihirukiista.

  • Portaikkokin lentää jos halutaan

    Kodit rakennetaan sulassa sovussa unelmista ja tolkun toteutuksesta.

  • Yhdessä

    Elämänmakuinen sekoitus syntyy kodista ja hyvästä ruuasta.

Toimialana hyvä elämä.

Nimemme mukaisesti sopuisasti sekoittaen.

Tähtäin vähän korkeammalle

"Kaikkihan voi mennä ihan hyvinkin", oli suuresti arvostamallani esimiehellä tapana rohkaista nuorta alaistaan.

Olen kasvanut yrittäjyyteen kokemuksen kautta. Minulla on vahvat sidosryhmäverkostot, sillä olen työskennellyt maakuntamme yrittäjyyden ja elinvoiman vaikuttamisen kärjessä. Omien yritysteni lisäksi olen mukana kehittämässä muita yrityksiä hallitustyöskentelyn kautta.

Ihmiset ovat keskiössä, kun pohditaan ja neuvotellaan. Uskon, että osaamisia ja vahvuuksia yhdistelemällä löytyy aina paras lopputulos.

Anne Vänskä, yrittäjä

Läheltä

Rakentamisessa suosimme oman maakunan toimittajia ja tuotteita mahdollisimman pitkälle.

Läheltä

Tuotamme riihiruisjauhoa pohjoiskarjalaisesta viljasta.

Puhutaan yhdessä kotia.

Ota yhteyttä, jos haluat rakentaa kodin tai tehdä hyvää riihirukiista.

Löydät meidät myös Instagramista ja Facebookista.